maanantai 9. tammikuuta 2012

Kentällä menoa, kamera taas messissä ja lumessa pörräilyä!








Kuvia siis on nyt muistakin kuin Bellasta, vuohetkin oli pihalla taas yhsi päivä! (:


Edellisenä päivänä pääsin vasta illalla menemään Bellalla.  Itse asiassa itse en selkään "päässyt", meillä oli pikkuserkku kylässä, niin annoin sitten sen mennä, tottakai. Tosi hienosti meni Bella & ratsastaja, tehtiin siirtymiä ja  taivutuksia, jotka meni hyvin. Uusin asia varmaankin Bellalle oli se, että siirtymissä mentiinkin yhdessä vaiheessa mahd. hidasta ravia, mutta hyvin se meni silti, ylpeä pikkusesta! ♥ Kentällä en enää sitten illalla saanut kuvia.
Sitten putsailtiin talli, joka tosin ei tietenkään pysynyt päivääkään siistinä, mutta sehän kuluu asiaan. Äsken vielä se näytti siltä, kuin viimesiivous olisi ollut viikko sitten...

Ed. päivänä löytyi myös kamera, yhdestä laukustani, vaikka olinkin jo mielestäni katsonut koko laukun sisällön useampaan kertaan. Noh, onneksi ei ollut pahemmassa piilossa, niin sain nyt sitten tuoreita kuvia.

Eilen ja tänään jäi ratsastus kiireiden vuoksi väliin, harmi. Olisi ollut kiva mennä päivällä vaikka maastoilemaan, mutta kun ei tuonne pimeeseen viitsi oikein lähteä, ja kentän valo oli palanut niin sielläkään ei nähnyt mennä.
Kuitenkin, tänään sitten Bella tuli yllättäen portille jo heti, kun huutelin sitä. Nykyään sitä ei edes pelota se metsäpätkä, tuli ihan käynnissä. Jäin sitten taluttelemaan Bellaa pihalle, koska lunta oli niin paljon, ja muutenkin lumessa on Bellan, ja minunkin, mielestä kiva möyriä, etenkin nyt "ensilumessa".
Taluttelin sitä siinä auraamattomilla kohdilla, ravailtiin hangessa. Mentiin sitten yhdessä vaiheessa ihan käynnillä yhden puun ympäri, niin sanoin vain Bellalle ejotain että Bella, tuleppas, niin se aloi hypellä ja pukitella ihan villinä! Katselin jälkiä nyt myöhemmin niin yhtäkkiä Bellan jäljet loppuvat ja jatkuvat reilun metrin päästä, sellaisia loikkia se teki! Sitten sen jälkeen kaikki oli taas normaalisti, se saa sellaisia ihmetammamamma-kohtauksia joskus.

Jatkettiin vielä menoa, mentiin toiselle nurtsille. Siinä sitten rva halusikin alkaa piehtaroimaan nelisen kertaa, mikäs siinä, hyvä kun puhdistuu ilmasiksi. Vein sen sitten pikkutarhaan, harjailin vielä kumisualla lumen kanssa, putsialin tallin ja vein Bellan sisään, venyteltiin siinä vielä vähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti