keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ratsastusta + blogi 1v!!

Kyllä vaan, mulla on aivan liian paljon asiaa ja liikaa tekstiä, mutta koittakaa pärjätä! Ja tidididii teksti onkin kirjotettu eilen mutta en jaksanut oottaa kuvien latautumista niin koko postaus jäikin tälle päivälle... Ja kuvat on jotain kännykän jäämistöä viimeisten kuukausien ajalta, uudempia en vaan ole saanut.


No mutta joo, blogi täytti vuoden jo viikko sitten! En ole kyllä hetkeäkään katunut blogin perustamista, aina kun luen vanhoja tekstejä itse niin tiedän heti mistä siinä kerrotaan, - ilman näitä muistiinpanoja niin en tosiaan muistaisi mitään noista jutuista. Lukijoitakin on kertynyt mahtavat 41 kappaletta ja kohta täällä on käyty jo 8000 kertaa joten en tosiaan voi kuin iloita, kiitokset teille mahtaville lukijoille ja anoille!

Viikko meni oikeastaan meidän osalta aika hyvin. Viikolla Bellalla oli aika vapaata, taidettiin kerran käydä kävelemässä jos sitäkään, tosin aina kun lähetään tarhasta pois niin heitetään joku pikku lenkki. Olen joka ilta hoitanut Bellan oikein kunnolla, mitä en ihan aina tee. Muutamina päivinä Pupu oli ollut tosi villi tuulen ja kaiken muun takia, mutta ollaan kuitenkin selvitty tallille hengissä! Perjantaina vähän öh, kaatusin koulussa (ja rikoin uusimmat, hienoimmat ja parhaimmat farkkuni jeejee) ja sain kämmenet ja polvet auki, joten Bellan liikuttelu sai siltä päivältä jäädä välistä. Kotona kuitenkin leivoin pienet muffinit ja menin Sinille yöksi.
Niin ja alkuviikosta vietiin muuten se kissa KSEY'lle, jos joku haluaa aivan ihanan kissan niin kannattaa kyllä käydä zekkaamassa se!





Aamupäivällä tulin sieltä kotiin ja vähän ajan päästä aloin tekemään lihapullia sekä suklaamoussea, ja keittiössä vierähtikin mukavat kolme tuntia. Katoin illalla vielä ihanan leffan johon rakastuin ja tein pikapikaa tiramisun sunnuntaiksi. Taisin vielä jossain välissä käydä Pupun kanssa kävelemässä peltotiellä, ja vähän ennen puolimatkaa hyppäsin selkään. Se olikin vähän hankalampi juttu koska polveni eivät oikein taipuneet, mutta kuitenkin pystyin jotenkin kapuamaan ponin selkään, jes! Lenkki meni oikein mukavissa merkeissä, mentiin rauhallisesti käppäillen. Olen muuten joutunut kaikilla lenkeillä pitämään ponilla "vanhoja" suitsia, koska ne kultaiset kuolaimet olivat ottaneet itseensä kai kosteutta tai jotain, koska ne olivat värjäytyneet sinisen pinkiksi. :D No, pitää nyt kattoa että mitä niille on oikeasti tapahtunut.



Maanantaina kävin ponin kanssa ratsastamassa ihan kunnolla, laitoin sille oikein heijastinliivin, satulan ja suitset (oijoijoi miten ihmeellistä)! Mentiin ihan kuin ennen vanhaan (aka vuosi sitten..), meillä oli mukana myös äiti, Pluto ja Vatekin. Lenkki meni oikein hyvin, Bellan jaloissa ei (yllätys yllätys) ollut mitään vikaa eikä se säikkynyt mitään. Bella on yksinkertaisesti vaan niin paras!

tasan vuosi sitten, mutta täysin samalta näytettiin eilenkin :D
Maanantaina saatiin myös ne mummomaiselta kuulostavat mosaiikkityöt valmiiksi, ja niistä tuli oikeasti tosi hienoja! Edelleenkin suosittelen kokeilemaan tuota, se on oikeasti tosi kivaa :D
Eilen ponilla oli vapaapäivä, Matti tosin kävi vuolemassa sen kaviot. Ite varmaan joku päivä hieman viimeistelen reunoja, mutta nyt ne ovat kuitenkin talvikunnossa. Vuolijakin luottaa Bellaan älyttömän hyvin, se vaan pistää koppansa ponin mahan alta toiselle puolelle ja jättää sen vapaaksi kun vuolee etukavioita. Kai tästäkin voi päätellä jotain? No että mamman kulta on maailman ihaninparasöpönassuomapikkukulta ♥

4 kommenttia:

  1. Ihana blogi!! ja vähä söpö toi Bella(::: Kiitos netin en voi just nyt littyä lukijaks-.- Mutta muuten voisin kyllä!
    Käy kattoo? http://teamjamess.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät, ja Bella on kyllä, vaikka ite sanonkin, ihan mahottoman sulonen! ♥ Kävin kattomassa ja jään ehdottomasti seurailemaan, blogis vaikutti tosi mielenkiintoselta! (:

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti, Pluto on kyllä tosi söpö (:

      Poista