tiistai 13. elokuuta 2013

Western Summer Slide 2013

Juu eihän tämä postaus nyt ole kun reippaasti yli viikon myöhässä, vaikka alotinkin kirjottamisen jo aikoja sitten! Ja tosiaan älkää kattoko noita kuvia silmillä, vaan mielikuvituksella nii voitte aistia sen mahtavan tunnelman ":))" (haha täykkäreistä otin tän hyvän lausahduksen)

Elikkä, sunnuntaina 4.8 lähdettiin tuttuun tapaan ajelemaan Heinlahteen päin kattomaan Western Summer Slide'ä, missä ollaan käyty jo monta vuotta. Aina on tosi kiva päästä kattomaan niin helppoa, yhteistyökykyistä, taidokasta ja mukavan näköistä ratsastusta, mitä oma silmäni ei ainakaan pääse näillä kulmilla hirveän usein näkemään. Ja tietenkin samalla alkaa tehdä ihan älyttömästi mieli mennä ratsastamaan stetson päässä ja länkkäkamoilla pitkin peltoja!
Katottiin kisoja useampi tunti ja välillä käytiin tottakai Western Storessa kattomassa kaikkia hienoja varusteita, joista meille ei mukaan tarttunut kuin uusi heinäverkko ja laukku. Teksti ei nyt ekan koulupäivän jälkeen oikein luista, joten siirrytään suosiolla kuviin!





Seuraavasta postauksesta taas sen verran että omista ratsastuksistani en pääse kertomaan, koska en pääse vähään aikaan ratsastamaan kunnolla kun nilkkani nyrjähti taas reilu viikko sitten. Käytiin röntgenissä eikä onneksi löytynyt mitään murtumia, mutta vielä on kuntoutusta edessä mukavat 5 viikkoa! Nilkka on kumminkin tällä hetkellä aika hyvässä kunnossa, joten siinä ei ehkä mene ihan noin kauan ja ratsastamaan pääsen jo ihan pian, onneksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti